Mallisto

Pajallani on esillä kaikki mallistoni korut. Kihla- ja vihkisormukset valmistetaan yksittäiskappaleina, joten asiakkaana pääset vaikuttamaan lopputulokseen. Materiaaleina käytän kaikkia jalometalleja. Hinta muodostuu materiaalista, korun painosta ja mahdollisista jalokivistä. Mikaela- ja Rene- korusarjaa on saatavana tilaamalla tai käymällä pajalla, mutta myös verkkokaupan www.lutunen.fi kautta.

Uuden pajan myötä olen ottanut myyntiin koruja kolmelta eri tyylilajin sepältä. Saana Ylinampan, Matti Kärsämän ja Ella Jumiskon korumallistot ja muutamia yksittäisiä "helmiä" on tarjolla. Esimerkiksi Kari Hirvosen upea lumihiutale aiheinen Aurora-korusarja löytyy pajaltani, mutta ei muualta Suomesta.

Vuoden Kaunein sormus finalisti 2016, Lily -sormus löytyy myös mallistosta. Lily perhe on saanut pikkusiskon, Lilla Lily, löytyy myös mallistosta. Lily kokoelmaan kuuluu myös korvakorut, pajalla on nähtävillä kultainen ja valkokultainen versio, kaulakoru on työn alla ja syntynee tänä keväänä.

Kirsi Filppula on aloittanut työt pajalla. Hänen oman malliston koruja on myös esillä. Hänen töihin pääset tutustumaan myös sivuilla KIF Design.

Tervetuloa tutustumaan koruihin, joita ei juuri muualta löydy. Allaolevissa valikoissa on esiteltynä minun mallistoni korut.